Coming soon..    
                               
 
 
     
 
 
                                      

Jaro Kinnunen hakee jälleen menestystä Ralli SM -sarjasta


19.01.2015

 

Jaro Kinnunen hakee jälleen menestystä Ralli SM -sarjasta

Vuoden tauon jälkeen Jaro Kinnunen palaa Ralli SM -sarjaan ja sen kovatasoiseksi muodostuneeseen SM3-luokkaan. Sarjan avauskisa koittaa viikonloppuna Rovaniemellä kaksipäiväisen kilpailun myötä.

Espoolaiskuljettaja Kinnunen on menneinä vuosina viihtynyt mainiosti Arctic Lapland Rallin pitkässä ja vaativassa kilpailussa. Kaksi vuotta sitten hän sijoittui SM3-luokassa kolmannelle sijalle, jota tulosta lähdetään tänä vuonna kohentamaan.

Jarospeed-tiimi kilpaili viime kaudella Ranskassa hankkien kansainvälistä kokemusta Peugeot 208 Cupista. Nyt tiimin katse on taas suunnattu menestymään kotoisessa Ralli SM- sarjassa.

Jaro Kinnunen ja kartanlukija Mikael Korhonen ovat jo aloittaneet kauden avauskilpailun nuotitusjakson. Rovaniemen ympäristössä lumitilanne on ihanteellinen, joten kuljettajakaksikon tunnelmat ovat korkealla.

- Aina näin kauden kynnyksellä fiilikset ovat hyvät ja odottavat. Meillä on ollut onnistuneet ennakkotestit, jotka näyttivät kaluston ja Michelin renkaiden olevan huippukunnossa, Jaro toteaa.

- Menestystä saavuttaakseen täytyy tehdä töitä kaikilla osa-alueilla. Niinpä myös kuljettajan fyysisen kunnon eteen on nähty paljon vaivaa. Treenaamiseen on panostettu varsin kokonaisvaltaisesti.

Arctic Lapland Ralli käynnistyy perjantaina klo 12 ja kisan menestyjiä juhlitaan Rovaniemen keskustassa lauantaina klo 17 jälkeen.

  

 

  

 

Teksti: Jarno Saari

Kuvat: Jarospeed / H. Oinasneva


Takaisin uutisiin
20.02.2017
Jarospeed-tiimi ymmällään moottoriongelmasta
16.02.2017
Jaro Kinnunen odottaa hyvää rallia Mikkelissä
02.02.2017
Lyhyeksi jäi Tunturin taika
24.01.2017
Jaro Kinnunen valmiina Ralli SM-kauden 2017 avaukseen
26.09.2016
Jarospeedille pohja-aikoja, teknisiä murheita ja hylkäys SM-kauden päätteeksi
22.09.2016
Jaro Kinnunen haastajana Tampereen SM-ralliin
23.08.2016
Jaro Kinnusella vauhtia ja teknisiä murheita Turun SM-rallissa
20.07.2016
Jaro Kinnusella voittoisa testikilpailu
15.06.2016
Jarospeed jatkaa Hondan kehitystyötä kesäkaudella
09.06.2016
Jaro Kinnunen valmiina kesän ensimmäiseen SM-ralliin
13.03.2016
Jaro Kinnunen fiilisteli vajaatehoisella autolla neljänneksi
09.03.2016
Jaro Kinnunen palaa juurilleen kilpailukaluston myötä
11.02.2016
Jaro Kinnusella kiinalainen juttu Ralli SM-kauden alussa
27.09.2015
Kinnuselle SM-pronssi vaikean kauden palkinnoksi
23.09.2015
Jaro Kinnunen tähtää luokkavoittoon Tampereella
31.08.2015
Jaro Kinnunen pettyi Turun SM-rallin tulokseen
27.08.2015
Jaro Kinnusella selkeät tavoitteet Ralli SM:n loppukaudelle
13.06.2015
Kärkipaikalta keskeytys konerikkoon SM-Itärallissa
09.06.2015
Jaro Kinnunen starttaa pistejohtajana Ralli SM-sarjan kesäkauteen
08.03.2015
Jaro Kinnusella vaikea ralli Pohjanmaalla
04.03.2015
Jaro Kinnunen Pohjanmaa-ralliin voitto mielessä
21.02.2015
Jaro Kinnunen ajoi toiseksi ja jatkaa SM-sarjan johdossa
17.02.2015
Jaro Kinnunen pistejohtajana Mikkelin SM Vaakuna-ralliin
30.01.2015
Kilpailu loistavine palkintoineen!! LUE HETI
25.01.2015
Jaro Kinnunen käynnisti Ralli SM -sarjan komeasti
 
  •  
  •   
  •