Coming soon..    
                               
 
 
     
 
 
                                      

Jaro Kinnunen tähtää kärkeen Peugeot 208 R2-ralliautolla


11.06.2013


Kun Ralli SM -sarjan kesäkausi alkaa lauantaina 15. kesäkuuta Laihian ympäristössä, starttaa Jarospeed-tiimi kilpailuun varsin hyvin valmistautuneena. Alkukesän aikana suoritettujen testien lisäksi Jaro Kinnunen on ajanut yhden testikilpailun Peugeot 208 R2 -kilpurilla.

Kinnunen ja kartanlukija Mikael Korhonen ovat luokkansa SM-pistetaulukossa kolmannella sijalla, jota kaksikko lähtee kohentamaan kesäkauden ralleissa.

- Talvella Suomeen hankittu Peugeot 208 R2 on tuntunut erittäin tasapainoiselta soralla, joten kuskilla on täysi luotto autoon. Voitto on nyt tavoitteena. Muut palkintosijat on jo saavutettu useasti. Vauhti on sillä tasolla, että voittoon pitää pystyä. Tiukkaa kisaa silti odotan, kuten meidän luokassa aina, Kinnunen ennakoi.

Kaksivetoiset SM3-luokan ralliautot on laitettu kesän avauskisassa Laihialla avaamaan reittiä, kun perinteisesti reitillä ensimmäisenä ovat liikkuneet nelivetoiset ralliautot.

- Lähtöjärjestys on Pohjanmaa-rallissa erilainen ja se tuo kisaan lisäväriä. Yritän perjantain nuotitusjaksolla keskittyä lähtöjärjestyksen tuomiin etuihin ja haittoihin. On tietenkin kiva startata kolmantena autokuntana reitille, Jaro toteaa.

- Erittäin hyvillä mielin lähdemme kisaan. Vauhtini oli jo talvella hyvää tuoreella kilpurilla, ja kesäkeli on aikaisempina vuosina sopinut vielä piirun verran paremmin minulle.

SM Pohjanmaa-ralli alkaa lauantaina klo 11.01 ja kuuden erikoiskokeen jälkeen maalijuhlallisuudet koittavat klo 17.30 alkaen.

***

Teksti: Jarno Saari


Takaisin uutisiin
20.02.2017
Jarospeed-tiimi ymmällään moottoriongelmasta
16.02.2017
Jaro Kinnunen odottaa hyvää rallia Mikkelissä
02.02.2017
Lyhyeksi jäi Tunturin taika
24.01.2017
Jaro Kinnunen valmiina Ralli SM-kauden 2017 avaukseen
26.09.2016
Jarospeedille pohja-aikoja, teknisiä murheita ja hylkäys SM-kauden päätteeksi
22.09.2016
Jaro Kinnunen haastajana Tampereen SM-ralliin
23.08.2016
Jaro Kinnusella vauhtia ja teknisiä murheita Turun SM-rallissa
20.07.2016
Jaro Kinnusella voittoisa testikilpailu
15.06.2016
Jarospeed jatkaa Hondan kehitystyötä kesäkaudella
09.06.2016
Jaro Kinnunen valmiina kesän ensimmäiseen SM-ralliin
13.03.2016
Jaro Kinnunen fiilisteli vajaatehoisella autolla neljänneksi
09.03.2016
Jaro Kinnunen palaa juurilleen kilpailukaluston myötä
11.02.2016
Jaro Kinnusella kiinalainen juttu Ralli SM-kauden alussa
27.09.2015
Kinnuselle SM-pronssi vaikean kauden palkinnoksi
23.09.2015
Jaro Kinnunen tähtää luokkavoittoon Tampereella
31.08.2015
Jaro Kinnunen pettyi Turun SM-rallin tulokseen
27.08.2015
Jaro Kinnusella selkeät tavoitteet Ralli SM:n loppukaudelle
13.06.2015
Kärkipaikalta keskeytys konerikkoon SM-Itärallissa
09.06.2015
Jaro Kinnunen starttaa pistejohtajana Ralli SM-sarjan kesäkauteen
08.03.2015
Jaro Kinnusella vaikea ralli Pohjanmaalla
04.03.2015
Jaro Kinnunen Pohjanmaa-ralliin voitto mielessä
21.02.2015
Jaro Kinnunen ajoi toiseksi ja jatkaa SM-sarjan johdossa
17.02.2015
Jaro Kinnunen pistejohtajana Mikkelin SM Vaakuna-ralliin
30.01.2015
Kilpailu loistavine palkintoineen!! LUE HETI
25.01.2015
Jaro Kinnunen käynnisti Ralli SM -sarjan komeasti
 
  •  
  •   
  •