Coming soon..    
                               
 
 
     
 
 
                                      

Rengasrikko pilasi Jaro Kinnusen treenirallin Mikkelissä


23.02.2014

 
Harjoitusmielellä Mikkelin SM-ralliin osallistunut Jaro Kinnunen joutui keskeyttämään rengasrikon vuoksi kilpailun viidennellä erikoiskokeella. Espoolainen paransi rallin edetessä vauhtiaan ja hän kamppaili tiivisvauhtisen SM3-luokan palkintopallisijasta.

Yli neljän kuukauden kisatauon jäljiltä Kinnunen tiedosti, että kilpailukykyistä vauhtia ei löydä heti kuin taikaiskusta.

- Aivan alku sujui kaukana luokan kärkivauhdin takana, mutta en odottanutkaan heti kylmiltäni mitään huippuaikoja. Treenaamassahan tässä kisassa oltiin. Se oli ilahduttavaa, että kyyti kohentui pätkä pätkältä, Jaro Kinnunen totesi.

Kolmannella EK:lla hän oli luokkansa kolmas, nelosella jo toinen, mutta sen jälkeen kisa jäi kesken uralle nousseen maakiven myötä.

- Urassa oli kivi, se oli ihan harmiton tilanne. Edellä menneet autot olivat leikanneet paikoitellen rohkeasti ja sitä samaa uraa myöden oli mentävä. Olihan siellä selkeä riski rikkoa renkaansa. Samaan ongelmaan törmäsi moni meidän luokan kuski.

- Ajoin hetken matkaa rikkinäisellä eturenkaalla, mutta sitten se alkoi jumputtamaan ja hakkaamaan pahasti. Edessä oli renkaan vaihto, jonka jälkeen päätimme keskeyttää. Emme aja tänä vuonna SM-sarjaa, joten jämäsijoituksella tai  jäännöspisteillä ei ollut merkitystä.

- Melkein kaikki erikoiskokeet päästiin ajamaan, joten siinä mielessä se hyöty saatiin, jota tänne treenimielessä tultiin hakemaankin. Positiivinen fiilis jäi, kun sain nostettua vauhtiani, Kinnunen päätti.

Jarospeed-tiimi tiedottaa myöhemmin, että mitä kilpailuja ja mitä rallisarjaa he aikovat tällä kilpailukaudella ajaa.

 

Teksti ja kuvat: Jarno Saari 

 


Takaisin uutisiin
20.02.2017
Jarospeed-tiimi ymmällään moottoriongelmasta
16.02.2017
Jaro Kinnunen odottaa hyvää rallia Mikkelissä
02.02.2017
Lyhyeksi jäi Tunturin taika
24.01.2017
Jaro Kinnunen valmiina Ralli SM-kauden 2017 avaukseen
26.09.2016
Jarospeedille pohja-aikoja, teknisiä murheita ja hylkäys SM-kauden päätteeksi
22.09.2016
Jaro Kinnunen haastajana Tampereen SM-ralliin
23.08.2016
Jaro Kinnusella vauhtia ja teknisiä murheita Turun SM-rallissa
20.07.2016
Jaro Kinnusella voittoisa testikilpailu
15.06.2016
Jarospeed jatkaa Hondan kehitystyötä kesäkaudella
09.06.2016
Jaro Kinnunen valmiina kesän ensimmäiseen SM-ralliin
13.03.2016
Jaro Kinnunen fiilisteli vajaatehoisella autolla neljänneksi
09.03.2016
Jaro Kinnunen palaa juurilleen kilpailukaluston myötä
11.02.2016
Jaro Kinnusella kiinalainen juttu Ralli SM-kauden alussa
27.09.2015
Kinnuselle SM-pronssi vaikean kauden palkinnoksi
23.09.2015
Jaro Kinnunen tähtää luokkavoittoon Tampereella
31.08.2015
Jaro Kinnunen pettyi Turun SM-rallin tulokseen
27.08.2015
Jaro Kinnusella selkeät tavoitteet Ralli SM:n loppukaudelle
13.06.2015
Kärkipaikalta keskeytys konerikkoon SM-Itärallissa
09.06.2015
Jaro Kinnunen starttaa pistejohtajana Ralli SM-sarjan kesäkauteen
08.03.2015
Jaro Kinnusella vaikea ralli Pohjanmaalla
04.03.2015
Jaro Kinnunen Pohjanmaa-ralliin voitto mielessä
21.02.2015
Jaro Kinnunen ajoi toiseksi ja jatkaa SM-sarjan johdossa
17.02.2015
Jaro Kinnunen pistejohtajana Mikkelin SM Vaakuna-ralliin
30.01.2015
Kilpailu loistavine palkintoineen!! LUE HETI
25.01.2015
Jaro Kinnunen käynnisti Ralli SM -sarjan komeasti
 
  •  
  •   
  •